Olen tätä pohtinut ja palaan aina viimein tähän samaan fenomenologian vaikutukseen elämässämme. Uskon vahvasti, että ihminen määrittyy sen mukaan miten hän elää ja suhtautuu tai suuntautuu maailmaansa. Meihin vaikuttavat inhimilliset asiat kaikista eniten, juuri ne, jotka eivät näy tilastoissa. Me väsymme, me rakastumme, me eroamme, me muutumme alituiseen ja olemme itse vaikuttamassa inhimilliseen muutokseen, sekä meidän on hyväksyttävä ulkopuoleltamme tuleva inhimillinen muutos. Jos joku läheisemme kärsii, on se kipu meissäkin. Jos joku iloitsee läheisyydessämme, tarttuu se ilo meihinkin. Ihminen pystyy paljon vaikuttamaan elämänsä kulkuun ja sen laatuun. Voimme miettiä elämän eri aspekteja ja kuinka ne toteutuvat omalla kohdallamme. Onko meillä sosiaalista elämää riittävästi? Elänkö terveesti? Muistanko pitää huolta itsestäni ja läheisistäni? Ja miten nyt kukin mittaa kohdallaan omaa pärjäämistään ja määrittää onnensa tai epäonnensa. Me saatamme oman mittapuumme mukaan julistaa jonkun onnettomaksi, vaikka hän osaisikin itse katsoa elämäänsä hymyillen. Mielestäni siis arvokkainta ja eniten meistä kertovaa on se, mikä jää pinnan alle. Se mikä ei näy tilastoissa tai aina edes itsellemme.
-MarjaH.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Yleinen sanontahan menee jotenkin niin, että : "olet sitä mitä syöt". Eli voimme vaikuttaa siihen mitä suuhun laitamme, no onneksi minulla on vähän mahdollisuuksia katsoa mitä syön, kun kaikilla ihmisillä maailmassa sitä oikeutta ei valitettavasti ole. Tokihan elämän kulkuun jokainen aikuinen ihminen voi omalla tahollaan vaikuttaa miten tahtoo elämänsä elää. Elämään kuuluu myös kaikki ennalta arvaamattomat tilanteet joihin ei voi etukäteen varautua, ne asiat on vain osattava käsitellä, kun ne kohdalle sattuvat. Joku tuntee suurta myötätunnon tuskaa, kun ystävän läheinen kuolee, joillekin se ei tuo kamalaa tuskaa, mutta tukee silti ystäväänsä. Kertooko tämä sen ettei välitä jos ei tunne suurta tuskaa asian vuoksi? -Ei minusta, koska on monia eri tapoja välittää toisesta ja se mikä se paras tapa on, niin sellaista ei taida ollakaan..Itse lukeuduin kuitenkin ensimmäisenä mainittuun vaihtoehtoon, jos ystäväni sukulainen kuolee, on se ikävä ja tuska myös minussa. Kysymyksiä: Elänkö terveellisesti, onko minulla tarpeeksi sosiaalista elämää, yms. Näistä voi lukea juttua päivittäin ja niitä voi ja täytyykin välillä miettiä itsekseen. Emme kuitenkaan voi mennä sanomaan toiselle, että et ole onnellinen jos niin epäilemme, toinen saattaa silti olla elämäänsä tyytyväinen vaikka se meille päin saattaakin näyttää epäonniselta. Voiko onnellisuutta laskea? Tai voiko sitä rajata, että missä onnellisuuden raja kulkee? Mielestäni jokaisella on omat "rajansa" missä kohtaa he ovat onnellisia elämäänsä. Voin täysin samaistua MarjaH:n kirjoittamaan lauseeseen: Arvokkainta ja rikkainta on se, mikä meistä ei näy tilastoissa. Minusta jokainen saa olla onnellinen omalla tavallaan, ei ole vain yhtä ja parasta tapaa tähän.
-MR-
Viime tunnilla käsiteltiin yhteiskuntaa ja syrjäytyminen tuli monessa keskustelussa esille. Sitä seurasi kysymys, mistä ihmiset syrjäytyvät ja ovatko he sitten velkaa yhteiskunnalle elättämisestään. Jos työtä pidetään yleisesti yhteiskuntaan kuulumisen mallina ja työttömiä tavallaan "elätettävinä", niin entäs ne, jotka eivät käy töissä, mutta omaavat silti valtavan verotettavan pääoman? Tämän seurauksena aloin pohtia oman elämäni mielekkääksi kokemista. Mistä tulen onnelliseksi ja mikä pitää minut tyytyväisenä ja toimivaisena? Olen suorittaja, enkä kestä pitkiä aikoja olla tekemättä mitään. Jos minulla olisi valtavasti rahaa, niinkin paljon, että kaikki jälkeläisenikin pärjäisivät ilman työntekoa, en silti pystyisi jäämään kotiin tekemään ei-mitään. Minun omanarvontuntoni on vahvasti sidoksissa onnistumisiin ja mielekkääseen tekemiseen. Kun on jotain tekemistä, stressaavaakin puurtamista, osaan paremmin nauttia vapaista hetkistä, jolloin voi hengähtää. Sillä tavoin minä koen itseni arvokkaaksi ja onnelliseksi.
-Hanna V.
Lähetä kommentti