sunnuntai 18. marraskuuta 2007

"Yli-ihmisestä"

Friedrich Nietzche tosiaan kirjoitti vaikuttavia tekstejä "yli-ihmisestä" Übermensch. Hän loi esimerkin ihmisestä, joka seisoo kuin nuorallatanssija kuilun yläpuolella, alapuolellaan tavallinen kansa, harmaa massa. Yli-ihminen pyrkii erottumaan tästä harmaasta massasta oman erinomaisuutensa vuoksi. Ylhäällä ei kuitenkaan ole helppoa, hänellä on siellä kanssaan "ilveilijä", joka yrittää lannistaa häntä. Koska minua on aina hieman kiinnostanut mitä psykopaattien ym päässä liikkuu, palaan ajankohtaisen esimerkin turvin Jokelan tapaukseen.
"Ihmisyys on yliarvostettua"-lausahdus on tämän kaltaisen ajattelumallin slogan. Mm. tähän turvautui Jokelan koulun ammuskelija, kun etsi samastumisen aihetta elämälleen. Tämä nuori mies on hyvä esimerkki siitä, kuinka joukosta syrjäytynyt nuori (usein erittäin älykäs) luo itselleen ajattelumalleja sieltä, mistä milloinkin kykenee tarrautumaan kiinni, oli se sitten natsismi, milloin joku muu radikaali politiikan sara. Toki tähän tarpeeseen luodaan pohja epäonnistuneilla perhesuhteilla tai geneettisellä perimällä, ei nämä tapaukset itsestään ilmaannu. Mielekkyyden hakuisuudesta on päädytty mielekkyyden hylkäämiseen, jolloin luonnollinen itsesuojeluvaisto häiriintyy ja elämisen tarkoitus katoaa. Tästä päädyn taasen siihen, että geneettinen tai kasvatuksellinen vika johtaa mielisairauteen, sillä luonnonvalinta ajaa sairasyksilön omaan turmioonsa. Sinänsä ironista henkilölle, joka saarnasi sen toteuttamisesta, on itse luonnovalinnan uhri.
Kun häiriintynyt yksilö ei kykene samaistumaan tavallisiin nuoriin, hän etsii mallia muualta. Välillä tällaisia tilaisuuksia tulee kuin tarjottimella, kuten terrorismin vastaisen sodan alkaessa saapui terrori-iskujen takaa kytevä ideologia. Joku seurasi itsemurhapommittajien ideologiaa Suomessakin, Myyrmannin ostoskeskuksessa joitain vuosia takaperin, kun nuori mies räjäytti pommin. Kirja "Nuoren Wertherin kärsimykset" herättivät satoja vuosia sitten nuorten miesten itsemurhaepidemian, joka johti kirjan kieltämiseen sen antamien vaikutteiden vuoksi.
Haluaisin kuulla kommentteja tapauksesta ja yleisesti pohdintaa aiheesta. Voisiko esim pohtia sitä, miksi nuoret miehet ovat alttiimpia ääriaatteille, ja väkivaltaiseen ajatteluun, vaikka nuoret naiset ovat (ainakin Suomessa) keskimäärin masentuneempia ja useissa maissa alistettuja? Vai leviääkö ääriaatteet muotivirtauksena vielä naistenkin keskuuteen? Tai mieltä olette Nietzchen alunperin kristinuskoa kritisoivien tekstien väärinkäytöstä? Ihan mitä vaan;D
puupää metianomi

12 kommenttia:

kie7s1 kirjoitti...

Miesten on ehkä vaikeampi puhua tunteistaan kuin naisten ja henkisten ongelmien myöntäminen sekä avun pyytäminen on suuren ponnistelun takana. Siten miehet kokevat naisia useammin olevansa yksin ajatustensa kanssa ja etsivät tukensa "normaalin" yhteiskunnan ulkopuolelta. Tämä johtuu ehkä pinttyneistä sukupuolirooleista. Naisia pidetään miehiä tunteellisimpina ja jos miehellä on ahdistusta tai pahaa oloa, on sen myöntäminen ehkä jollain tavalla miehisyyden hylkäämistä ja heikkouden tunnustamista. Oman kokomuksen pohjalta voin sanoa, että tytöt kyllä herkemmin avautuvat asioistaan ja huolistaan esimerkiksi vanhemmille. Voi myös olla, että miesten on vaikea saada purkuväylää pahalle ololleen, jolloin tapahtuu kamalia asioita, kuten Jokelan tapaus. Pahan olon on kuitenkin purkauduttava joskus. Ei kasautuvia ajatuksia voi ikuisesti kukaan pitää sisällään.

Tilannetta pahentaa se, että jos esimerkiksi kouluyhteisössä huomaa jonkun eristäytyvän omiin oloihinsa ja sulkeutuvan, asiaan ei osata tai ei viitsitä puuttua tarpeeksi ajoissa. Itselläni on todella avoimet välit vanhempieni kanssa ja minun on vaikea käsittää miten Jokelan ampujan vanhemmat eivät olleet puuttuneet poikansa muuttuneeseen käytökseen tai olivatko edes huomanneet sitä.

-Hanna V.

kie7s1 kirjoitti...

Tällaisissa tilanteissa aletaan aina pohtimaan missä vika, syyttääkö pelejä, musiikkia, perhettä, kouluyhteisöä, ketä? En väitä, etteikö näissäkin voisi olla osasyitä tällaiseen tapahtumaan, mutta loppupeleissä jokainen meistä ajattelee omilla aivoillaan, käyttää omaa järkeään ja tunteitaan. Tiedän monia ihmisiä, joilla on ollut elämässään todella vaikeaa, mutta eivät he sentään sortuisi edes ajattelemaan tämän kaltaisia tai vastaavia tekoja. Heillä on järki. Jokainen terve ihminen pystyy kuitenkin puntaroimaan hyvän ja pahan, järkevän ja järjettömän toiminnan kohdalla.

Ehkä tässä tapauksessa oli kyse kuitenkin jostain muustakin kuin vain syrjäytymisestä. Ihmismieli on tuntematon, eikä kaikkeen löydä aina selitystä, eikä sitä välttämättä edes aina tarvita.

-Ida

kie7s1 kirjoitti...

hhhm.. Mielestäni murrosiässä kuulutaan ja uskotaan vähän väliä ties mihin kun etsitään sitä omaa identiteettiä. Kokeillaan mikä sopii ja mikä on hienointa. Hyvä esimerkki tästä on kotikaupungistani Mikkelistä, jossa kaikki olivat ala-asteella ja ehkä jopa yläasteen alkupuolellakin nk.hoppareita tai jotakin muuta. Mutta sitten kun alettiin hengailla kaupungilla niin yhtäkkiä suuret housut ja suuri huppari vaihtui tiukkoihin farkkuihin ja pilottiin. "Ennen pelotti, mut nyt on pilotti." pätee tässä yhteydessä vallan mainiosti! Sitten uhotaan random ohikulkijoille ja toistetaan että ulkomaalaiset vie meidän naiset ja työt yms. Olen monesti joutunut väittelyyn näiden nk. skinien kanssa tästä heidän aatteestaan eivätkä he osaa vastata kysymykseeni: miksi?. Kerran sain jopa kuulla että juutalaiset ovat aivopesseet minut, koska en ajattele samalla tavalla kuin he. HAHAHA. Heille täytyy puhua kuin pienille lapsille, koska he ovat niin aggressiivisia ja kärkkäitä. 1. Kukaan ei ole vienyt heiltä yhtäkään naista, eiköhän ne naiset ole lähteneet ihan itse kävelemään.
2. Yksikään ulkomaalainen ei ole vienyt heiltä työpaikkaa alta. Olisivat käyttäneet sen ajan koulussa opiskeluun eikä angstaamiseen niin lukeminenkin onnistuisi paremmin ja näin ollen myös työnsaanti onnistuisi.

Ja kaikkihan me tiedämme, että tämänkaltaiset ihmiset ovat hyvin väkivaltaisia. Ehkä tällaiseen asiaan uskominen pönkittää heidän miehisyyttään ja he saavat jotakin sairasta mielihyvää siitä, että he sortavat vähemmistöjä tai muuten vain erilaisia ihmisiä? Ehkä heillä itsellään on sen verran huono itsetunto, että he tuntevat tuollaisessa keskuudessa itsensä vahvaksi ja paremmaksi?

Anteeksi, että takerrun tähän aiheeseen, mutta se on Mikkelissä niin arkipäivää ja sitä joutuu katselemaan joka päivä. Siitä on tullut suht tuttu aihe kun on katsonut vierestä kuinka moni hyvä tyyppi, jossa on ollut potentiaalia ties mihin paljon parempaan, on ajautunut tuollaiseen menoon..

kie7s1 kirjoitti...

Hups. unohdin nimimerkkini. :D -Liisa-

kie7s1 kirjoitti...

Yli-ihminen jo sanana herättää puistatusta, kun joku haluaa asettaa itsensä muita ylemmäksi jumalan asemaan. Mitä se meistä muista ihmisistä sitten tekee? Yli-ihmisessä ei ole mitään inhimillistä, sillä meidän kaikkien on täällä elomme aikana kärsittävä, koettava riittämättömyyttä ja iskettävä päätä seinään. Sehän oikeuttaisi meidät kaikki tekemään pahaa, jos sitä käytetään perusteena olla yli-ihminen. Vaihtaisin sanan mieluusti itse termiin semihyvä-ihminen, jolla on kosketus omaan epätäydellisyyteensä ja halu pyrkiä hyvään. Olen kai sen verran naiivi ihminen, että uskon hyvän voittavan pahan lopulta. Semihyvät-ihmiset nyt vaan luomaan positiivisuutta ympärille, käyttäkäämme voimamme harkiten ja hyvään tähdäten. Saamme palkkiomme siitä- sitten lopulta. -MarjaH

kie7s1 kirjoitti...

Mikä se palkkio on? Ja milloin se loppu on ja mitäs siellä sitten tapahtuu?

- Irmelih

kie7s1 kirjoitti...

"Semihyvät-ihmiset nyt vaan luomaan positiivisuutta ympärille, käyttäkäämme voimamme harkiten ja hyvään tähdäten. Saamme palkkiomme siitä- sitten lopulta."

Tästä (koru)lausahduksesta tulevat mieleeni väkisinkin uskonnollisten vaikuttajien puheet. "Ole hyvä muille ihmisille ja usko jumalaan, niin pääset taivaaseen."

Jos uskon, että taivas on olemassa, tietenkin käyttäydyn kauniisti ja voin luottaa minun saavan lopulta palkintoni. Usein myös rangaistuksenpelko on vahvasti läsnä tässä ajattelutavassa.

Mutta mitä minulle jää siinä tapauksessa, jos en uskokaan taivaan olemassaoloon? Tai jos irroittaudutaan kristinuskosta, tai minkään suuremman _hyvän_ voiman olemassaoloon ja siihen, että se tulee meitä palkitsemaan ja rankaisemaan?

Ehkäpä Jokela- yms. tapaukset ovat kyllästyneitä vanhoihin korulauseisiin ja uskoon ultimaattisesta hyvästä ja pahasta... No, itsekin olen. Tekeekö se minusta mahdollisen murhaajan? Ehkä, mistäs minä sitä tiedän.

Tämä vuodatus alkaa vaikuttaa aivan jonkin filosofin sekavalta 1000 sivuiselta ajatusvirralta, joten koitan tiivistää nyt omaa virtaani.

Ehkä Jokelan surmaaja meni hänen omassa ajatusvirrassaan hieman liian pitkälle ja lankesi omaan ansaansa jne. Mielestäni hänessä on kuitenkin jotain kunnioitettavaakin. Hän uskalsi ajatella asioita kaavojen ulkopuolelta, eikä etsinyt helpoimpia ratkaisuja.

(Jotta jotkut herkkänahkaiset eivät nyt tästä kirjoituksesta suunnattomasti suivaantuisi, mainittakoon, että en surmaajan tekoja kunnioita, enkä ajattele asioista lähellekään samalla tavalla kuin hän kirjoitustensa perusteella.)

Minun mielestäni jokaisen kannattaisi miettiä mihin todella uskoo ja haluaa uskoa. Uskonnot ja meihin jo varhaiskasvatuksessa iskostetut korulauseet valitettavasti usein sumentavat järjen äänen ja ajattelun vapauden aika tehokkaasti. Kyseenalaistaminen ei tarkoita oppien hylkäämistä tai sitä, että pitäisi alkaa käyttäytyä täysin aiempaa vastakohtaisesti.

Itsekin toki pyrin tekemään toisille mieluummin hyvää kuin pahaa, mutta siihen minulla on muita syitä kuin palkkion odottaminen sitten lopuksi.

- Irmelih (taas)

kie7s1 kirjoitti...

Mielestäni Jokelan ampujan viittaukset filosofisiin ajattelijoihin ovat heikko selitys näille teoille. Niinkuin tunneillakin kävi ilmi: jos koulusurmaaja olisi ollut uskollinen aatteelleen, hän ei olisi voinut tappaa, kuin korkeintaan itsensä.
Oliko siis surmaaja sittenkään ihan fiksu kaveri? On kyllä helppo tuntea joku hieno filosofisti ja muutama tämän aatteista, mutta eikö ole viisaampaa nähdä asiat laajemmassa kokonaisuudessa. Mm. huomioimalla missä aikakaudessa aatteita on kehitelty, millainen on ollut silloinen yhteiskunta ja kulttuuri, voidaan tulkintoja tehdä turvallisemmin.
Onhan tässä niinkin, että jos kaikki rattaat ei surmaajalla ole pyörinneet, niin vaikeaahan sitä on nähdä kokonaisuuksia. Yksinkertaisinta on kerätä "totuuksia" sieltä täältä ja yhdisttää ne mieleisekseen. Moni uskontokin taitaa tämän varjolla tehdä vaikka mitä hulluuksia.

-Inka-

kie7s1 kirjoitti...

Olen samaa mieltä Idan kanssa, että järki ja tunteet ei toimi aina yhdessä.

Liisan kommmenttiin miesten agressiivisuudesta totean että, agressiivinen käytös on defenssi, joka johtuu tietämättömyydestä.

Nietzchehän oli metafysiikan kriitikko, joka ei mieti seurauksia vaan olemassaolemisen statusta. Millä tavalla se ampuja on nähnyt ympärillään, on aiheuttanut defenssin.

Mielestäni se ampuja koki itsensä heikoksi ihmiseksi.

Muusikko Hynysen mielestä puhuminen on heikkoutta. Äijät ei puhu, ne taputtelee akkojen objekteja,tissejä.

-Kaptah-

kie7s1 kirjoitti...

Lukiessani Jokelan surmaajan jättämää viestiä, mieleeni tuli vain, että tässä on taas yksi ihminen, joka on saanut päänsä sekaisin liiasta ajattelusta. Itse en ymmärrä miksi elämästä pitää tehdä niin vaikeata pohtimalla jotain ylitsepääsemättömiä ns. ongelmia. Miksi pitäisi pohtia jotain syvempää merkitystä olemassaololleni tai yleensä elämälle? Eikö se vain riitä, että täällä ollaan ja eletään ja that's it. Nyt en siis tietenkään tarkoita sitä, että kaikki filosofit tai muut ajattelijat voisivat olla taipuvaisia murhaajiksi =)

Olen todennut, että tutuistani kaikki ne, jotka ovat taipuvaisia hyvinkin syvälliseen ajatteluun, ovat myös myöntäneet jossain vaiheessa elämäänsä miettineensä itsemurhan tekoa, vähemmän tai enemmän tosissaan. Sattuumaako vain?

-Mary

kie7s1 kirjoitti...

Jarmo, missä sä oot kun sua kipeimmin tarvitsen?! AAAAAARGH ja #*%¤##¤**%, kun pistää vihaksi! Nyt on neiti Huttunen nimittäin sen verran kyrpiintynyt, ettei tiedä edes, mistä aloittaa! Tiedättekö, kun elämässä tulee toisinaan eteen tilanteita, joista on niin paljon äkäistä ja kantaaottavaa avauduttavaa, ettei sitten kuitenkaan saa mitään sanotuksi? Noh, ystäväiseni, tämä on nimenomaan niitä tapauksia, ja pahimmasta päästä. Jos nyt kuitenkin päätyisin julkistamaan turhautumiseni kokonaisvaltaisesti, saisin illan hämärtyessä huomata luoneeni äkäisen ihmisen raamatun osaksi filosofian blogia. Tämän vuoksi tyydynkin vain tiivistämään kommenttiini raivoni pääkohdat ja jään odottamaan, että joku minua sanavalmiimpi (luetaan: Jarmo) saattaa ristiretkeni päätökseen. Okei, *vetää syvään henkeä ja yrittää rauhoittua* aloitetaan.

Luettuani aloituskommentin päätin aluksi jättäytyä ulos kyseisestä keskustelusta suosiolla, etten vahingossakaan päätyisi loukkaamaan ketään kovasanaisella vastauksellani. Jatkokommentit kuitenkin vain lietsoivat allekirjoittaneen avaamaan verbaalisen puuhapussinsa ja tarttumaan toimeen siviiliuhreista välittämättä. Toivonkin, että kaikki, jotka erehtyvät lukemaan vastineeni, yrittäisivät tekstini synnyttämistä aggressioista huolimatta muistaa, ettei kommenttini ole henkilökohtainen täsmäisku kenenkään arvomaailmaa tai yleistä maailmankuvaa vastaan, vaan pikemminkin pyrkimys herättää näkemään asiat niistä vieraammistakin näkövinkkeleistä.

Ensinnäkin olin kummissani aloituskommentin laatijan esittämästä näkemyksestä, jonka mukaan "NORMAALIEN" nuorten piiristä syrjäytynyt yksilö sulkeutuu mielenvikaiseen maailmaansa kehittelemään radikaaleja ajatusmalleja, joita kukaan tervejärkinen ei voisi ottaa omikseen. En edes yritä esittää itseäni edellämainitun näkemyksen kumoavana esimerkkinä, sillä ahdasmielinen yhteiskuntamme on jopa fasistisilla normeillaan sulkenut minut ulos niin terveen, kuin normaalinkin luokituksesta, mutta radikaalien suuntausten kannattaminen ei mielestäni, eikä etenkään kokemukseni mukaan edellytä lajitovereista irrottautumista. Pelkkä yhteiskuntakriittisyys riittää leimaamaan yksilön radikaaliksi ajattelijaksi ja jopa yhteiskuntakelvottomaksi niissä tapauksissa, joissa kantaa uskalletaan ottaa muissakin ulottuvuuksissa kuin kotisohvalta käsin.

Toinen puistatuksen aihe oli Maryn kommentti ajattelun tärkeyttä ja mielekkyyttä koskien. Olen kommentin kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä siitä, että surullisen monissa tapauksissa syvällisen ajattelun ja maailmantuskan välistä yhteyttä ei voida pitää vain valitettavana sattumana, mutta mistä lähtien maailmaa on parannettu kauppalistaa kirjoittamalla? Kyseisen kaltainen näkemys on ainakin itselleni täysin vieras ja käsittämätön, sillä jos elinikäinen masennus ja itsemurha ovat syvällisen ajattelun hinta, otan ne vastaan hymyillen ja ylpeänä siitä, että olen ainakin yrittänyt.
-mari-

kie7s1 kirjoitti...

Aijai, nyt pärähti. Onneksi Mari oli jo avautunut aikaisemmin. Heh :D Joo, ehkä sitä Jarmoa odotellessa voin muutaman sanasen lausua.

Todellakaan filosofisten ja syvällisten ajatusten miettiminen ei ole lineaarista itsemurhatilastojen kanssa. En tiedä, miltä vuosikymmeneltä tuo siihen viittaavan tekstin kirjoittaja on, mutta uskon, että nykyisistä teini-ikäisistä suurin osa on miettinyt itsemurhaa sosiaalisten paineiden tai kiusaamisen ymsyms. vuoksi. Enkä usko, että siihen on tarvittu edes kovin syvällistä mietintää. Lähinnä oman kuolevaisuutensa ja kuoleman tiedostaminen sekä oman elämänsä hallitsemisen käsittämisen kannalta on jopa pakkokin käydä läpi itsemurhan ajattelu(ei yrittämismielessä).

Todellista on, että liian usein ihmiset toteuttavat carpe diemiä, hetkeen tarttumista. Sitten, kun joku avaakin sanaisen arkkunsa, hän joutuu julkisen arvostelun kohteeksi. Siis normaalin pohdiskelun ympyrään. Toiset eivät tätä kestä, ja siksi he pitäytyvätkin miettimästä liikoja, elävät kuin pussiin työnnetyt siat, jotka sorkkivat maailmankatuja autuaina. Homo sapiens on kuitenkin ajatteleva ihminen myös. Hallooota..

- Jaakko Kulmala