Heipä hei kaikille, jotka jaksavat tätä blogia edelleen seurata. Aiheeni otsikko ja postittamisen ajankohta tukevat toisiaan täydellisesti. Seuraavassa siis mietteitä saamattomuudesta koulumaailmassa ja amk-opiskelussa. Liittyykö tämä jonkun tunnin aiheeseen? Ei suoranaisesti, mutta filosofiaa tämä on joka tapauksessa.
Olen lähes koko syksyn/talven ajan manaillut omaa saamattomuuttani etenkin kirjoittamisen suhteen. Muutaman viime päivän olen manaillut sitä, että manailen saamattomuuttani. Minkä ihmeen takia saamattomuus on nykypäivän paheista pahimpia? Miksi aikaansaavia ihmisiä ihannoidaan? Kuka keksi, että koko ajan pitää olla tuottelias ja että kaikki pitää kirjoittaa ylös ja kiikuttaa arvosteltavaksi (joku kehtaa vielä väittää, että opiskelemme luovaa alaa)? Tuokaa minulle se henkilö tai näyttäkää edes hänen hautansa, jotta voin käydä kusemassa sille.
En minä ainakaan ole sellainen ihminen, joka kirjoittaa kaikki ajatuksensa ylös. Toivoisin, että arvostusta saisi muullakin kuin "sata-sivuisilla" esseillä ja raporteilla. Uskallan myös väittää, etten ole ainoa, jota deadlinet ja sivumäärät ahdistavat. Keskustelutaidot (muutenkin kuin bisnes-neuvotteluissa), empaattisuus, kuuntelutaito ja ihmisyyden sekä persoonallisen luovuuden arvostaminen ovat kuolevaa kansanperinnettä tässä opiskelumaailmassa, jossa elämme. Kaikki piilotetaan valtavan työmäärän alle ja verhotaan vielä aikaansaavuuden ylistykseen.
Olen ehkä myöhässä (tämänkin kurssin kanssa), mutta ainakin minulla on ollut useat kerrat hauskaa ja olen tuntenut oloni luovaksi silloin, kun olisi pitänyt vääntää esseitä ja vastaavia, ja olenkin napannut kitaran tai pensselin käteeni ja tehnyt jotain josta nautin. En tiedä onko korrektia sanoa "jättäkää tehtävänne tekemättä ja joutukaa ongelmiin", joten en sano niin... Totean vain, että pieni kapina ei kuitenkaan koskaan ole pahitteeksi...
-Antti Makkonen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Olen osittain samaa mieltä, ainakin asioista jotka jäivät mieleeni. Ahkeruutta arvostetaan nykyään valtavasti ja se tuntuukin olevan lähes kaiken kriteeri nyt ja aina. Olen kuitenkin monessa oppilaitoksessa nähnyt oppilaita/tekijöitä jotka saattavat olla ahkerampia kuin kukaan muut, mutta silti luokassa/ryhmässä on joku joka ylittää kyseisen ahkeran vaaditulla osa-alueella, vaikkapa esimerkiks luova kirjoittaminen, sata-nolla.
Työpaikalla ei tarvita ahkeraa työntekijää, joka ei kuitenkaan tee tarpeeksi hyvää työtä. As in 10 esittämättömään kuntoon leikattua elokuvaa päivässä versus. 1 täydellisesti leikattu elokuva kuukaudessa.
Uskon kuitenkin että tämä palautuspäivien ja sivumäärien kriteeristö perustuu erittäin yksinkertaiseen juttuun. Jos olisit opettaja, ei sinulla olisi aikaa selata kaikkia aineita oikeiden arvojen, kuten taito ja laatu perusteella, -aina- vaikkakin joskus.
Joten on luotu kriteerit kuten sivumäärät, aihe ja palautuspäivä. Olen usein kirjoittanut puutaheinää huvikseni ja ollut oikeassa siinä mielessä ettei opettaja ole tarkastellut tekstiäni tarpeeksi. Kriteerit ovat siis olemassa helpottamaan arvostelijoiden työtä, koska aika heillä on työtä tekevinä ihmisinä rajallinen, ja kriteereiden on oltava määrälliset jotta opettajan omat mieltymykset eivät vaikuta hyväksyntään niin paljon, kuten voisi käydä jos kriteeri olisi vaikka esseesi "laatu." joka on suhteellinen käsite ja makuasia.
-Riku Norring
Hyviä pointteja pojilla.
Sehän vain on niin, että jollei jotain kirjoita paperille ja anna opettajalle, niin miten helvetissä se voi arvioda opiskelijoita, ja antaa palautetta. Ei pääse pään sisään oikein muuten.
Lähtökohtahan on se, että opettajat ovat auktoriteettejä ja heillä on jotain oleellista annettavanaan ja kerrottavanaan opiskelijoille, jotain perhanan tärkeää. Ollaanhan me opiskelemassa tutkintoa, ja siihen kuuluu arviointia, pitää jotain luoda ja antaa eteenpäin.
Sitä voi kyllä miettiä miten työskentelytavat voisi rajata. Monestihan tehtävänannot ovat melkoisen rajattuja eivätkä sisällä paljon liikkumavaraa, ja on tietyt normit joiden mukaan pitää jutut väsätä. Että vapaampia tehtävänantoja saisi olla, jotta voisi käyttää paremmin luovuutta eli soveltaa.
Arvionnista päästään luontevasti kilpailuttamiseen. Se on mielestäni yksi ongelma opiskelumaailmassa, ja ylipäänsä nykymaailmassa. On jotenkin sairasta, että jo ensimmäisellä luokalla annetaan numeerisia arvosanoja lapsille eri taidoista ja niitä verrataan keskenään.
Jos haluat saada työpaikan tai opiskelupaikan, esimerkiksi meillä JAMKin viestinnässä joudut voittamaan kilpailun, vähän kuin Idolsissa. Vain parhaat menestyvät!
Ehkei ihan pienten lasten tarvitsisi lähteä tähän leikkiin mukaan. Helpostihan siinä pieni lannistuu ja masentuu.. Mutta tämä menee jo kasvatustieteen puolelle..
-Tatu "Iso-Tatu" Kuukkanen
Hyvä Antti! Täysin samoilla linjoilla ollaan (niinkuin kaikki varmaan huomaavat postittamiseni ajankohdan huomioon ottaen). Itselläni on aivan sama ongelma, eikä kyseinen ongelma rakennu pelkästään koulumaailmaan. Hyvin usein huomaa, että niin monet asiat, jotka "olisi pitänyt tehdä ajallaan" ovat vieläkin jääkaapin ovessa listattuna useiden viikkojen jälkeen dead-linesta.
Mikä tähän siis ratkaisuksi? Itse olen huomannut, että tulee aikoja, jolloin vaan ei oikein mitään saa tehtyä. Toisinaan taas voi olla hyvinkin tuottelias. Tiettynä hetkenä voi tuntua, että paskan väliä kaikella, mitä pitäisi tehdä ja että ne asiat voi myös yhtä hyvin tehdä myöhemminkin. Joskus taas saa otettua itsestään niskasta kiinni ja tehtävät tekee hyvin mielellään.
Varsinkin kun nyt tässä opiskellaan luovalla alalla, dead-linet siirtyvät helposti eteenpäin. Musiikkia ja bänditouhuja paljon harrastaneena on helppo kertoa, että luovuus ei tule silloin kuin itse haluat. Toisaalta joku on myös sanonut, että krapula on luova tila ja että krapula on taiteilijan paras ystävä. Ehkä joillekin, itselläni krapula toimii hyvin harvoin luovuuden lähteenä.
Eli siis pointtini on, älkää stressatko liikaa dead-lineistä. Luovuus tulee sitten kun tulee. Asiat on turha tehdä puolitäysillä vain siksi, että ne pitää tehdä. Ne voi tehdä täysillä sitten kun on sen aika.
Tatu Niskanen
Epäilemättä hyveelliseen elämään kuuluu aikatauluissa pysyminen sekä tehokas työskentely. Näin lusmuksi syntyneenä(tunne) on joskus todella hankalaa jäsentää kaikki tehtävät ja ehtiä viettämään omaa aikaa. Tuo ajankäytön hallinta on niin yksilöllistä, että keksityt aikarajat sulkevat mielestäni rauhallimmin toimivia persoonia ulos kehityksestä.
Toisaalta silti on hienoa nähdä oman työnsä tulos paineen alla työskentelyn jälkeen. Itse saan silloin ainakin parhaimman irti itsestäni. Luovat työt alkavat paineen alla mutta jotta niistä tulisi oma parhaaksi nähty kokonaisuus, on saatava lisäaikaa. Itse pidän, että joku huohottaa niskaan. Yhteiskunnallista pakkoa on siedettävä, vaikka se onkin perseestä. Se, että on luova ihminen, ei minun mielestäni kuitenkaan tarkoita, että on laiska tai saamaton. Nämä kaksi käsitettä on pidettävä visusti erillään. Vanhempi väestö ne mieluusti yhdistää. Luovaan työhön toki tarvii rauhaisan oman aikansa. Työ ei tule yleensä tuuppimalla - ylettömästi.
ups. äskeisen kirjoitti siis Jaakko Kulmala. :)
Lähetä kommentti